Kun kansa suuttuu, niin Caps Lock laulaa

Politiikka on aihealueena mitä mainioin idiotismin pesäke verbaaliseen ruhjontaan. Luulen, että se kaikki huumori ja ilo, mitä politiikasta voi saada irti, kumpuaa jollakin tapaa demokratian perusluonteesta, missä jokainen voi nousta taustastaan huolimatta eduskuntaankin asti. Asiat kuten tietotaito ja koulutus ovat toki tärkeitä varallisuudenkin ohella, mutta ilman näitäkin voi olla hyvätkin mahdollisuudet päästä tärvelemään niiden oikeasti fiksujen ja koulutettujen ihmisten tulevaisuutta. US of Arsessa tämä on mennyt jo absurdin parodian puolelle. Yllättävän suuri osa maan väestöstä mieltää esimerkiksi Sarah Palinin viimeöisen varapresidenttiväittelyn voittajaksi. Hänen hienot terminsä maan asukkaista kuten “Joe sixpack” ja “hockey mom” keräävät pisteitä normaaleilta suoraselkäisiltä ja (lue: red neck) isänmaallisilta kansalaisilta. Uskoisin että esimerkiksi Suomessa tälläinen arkikielinen puhuttelu nähtäisiin suorana populismina ja arkikielisenä perseennuoleskeluna. Nähtävästi ero esimerkiksi juuri Suomen ja Yhdysvaltain välillä on se, että siinä missä amerikkalaiset haluavat presidentikseen jonkun, joka on heidän kaltaisensa ja johon on helppo samaistua maanläheisellä tasolla, me suomalaiset haluamme jonkun, joka on meitä fiksumpi ja hoitaa hommansa rationaalisen tehokkaasti.

Caps Lock-näppäimen voi kätevästi myös irrottaa koko näppäimistöstä, jos vaikeuksia sen käytössä ilmaantuu.

Caps Lock-näppäimen voi kätevästi myös irrottaa koko näppäimistöstä, jos vaikeuksia sen käytössä ilmaantuu.

Suomessakin osataan kuitenkin populismin salat. Vaikkakin Vihreät näyttäisivät olevan vahvoilla tulevissa eduskuntavaaleissa, myös Perussuomalaiset ja lukuisat pienemmän puolueet ovat nostamassa päätään. Äärioikeistolaiset puolueet ovat itsessään hieman epäilyttäviä, mutta meille sivustakatsojille makoisan idioottimaisia. Blogilistan kätköistä löytyy esimerkiksi tämä helmi nimeltä KUN KANSA SUUTTUU. Kyseinen linkki johtaa Kai.M.Aalto-nimisen HERRASMIEHEN pitämän blogin uusimpaan kirjoitukseen, joka on tyylikkäästi muotoiltu kokonaisuus. Harmittavasti miehen tietotekniikkaan liittyvät taidot eivät näyttäisi olevan järin heppoiset, koska hänellä on nähtävästi jäänyt Caps Lock-näppäin pohjaan. Näppäinhän sijaitsee näppäimistön vasemmalla reunustalla A-kirjaimen vieressä, Shift- ja TAB-näppäinten välissä. Vastoin normaaleja olettamuksia, tikkukirjaimien käyttö ei lisää uskottavuutta tai minkäänlaista positiiviseksi luokiteltavaa piirrettä. Jos Kai.M.Aallon Caps Lock ei ollutkaan jumittunut tai vioittunut, voisin muotoilla hänelle ohjenuoran tähän tapaan “GET OFF MA INTERNETS PLEASE”.  Tosin hänen blogiaan luettuani en usko, että hän tohtii lukea vierasta kieltä lausettakaan.

En itseasiassa ole saanut selville onko Kai ainoastaan puolueaktiivi vai jopa kuntavaaliehdokas. Oli miten oli, hän selväpäinen SKS-puolueen kannattaja. SKS-puoluehan tarkoittaa siis “SUOMALAISILLE KILJUA SAATANA” tai “Svenska Killar Snackar” riippuen kannattajien senhetkisistä mieltymyksistä. SKS-puoluelaiset näyttäisivät olevan vakaasti poliittisen realismin kannattajia ja nimittävätkin juuri suomalaista kulttuuria oikeaksi moraaliseksi ja kulttuuriseksi suuntaukseksi. Kaikki muut kulttuurit ovat pahoja ja aiheuttavat kaikki maailman ongelmat. Suomen ongelmat johtuvat siis ulkomaalaisista. Niin ja eläimet on kivoja.

Puolueen puheenjohtaja Mäenpää (vasemmalla) ja rotta.

Puolueen puheenjohtaja Mäenpää (vasemmalla) ja rotta.

Takaisin KUN KANSA SUUTTUU-blogin pariin. Löysin linkatusta blogitekstistä pari mainitsemisen arvoista osasta. On varsin vaikea korostaa erityisiä kohtia tästä tekstistä sen ulkoasusta johtuen, toivottavasti tehokeinoni näkyvät:

ERITYISESTI TAHDOMME VAROITTAA ISÄNMAALLISUUDEN JA SUOMALAISKANSALLISUUDEN KAAPUIHIN PEITELLYISTÄ VALHEELLISISTA MUKA-ISÄNMAALLISISTA VANHAA JÄRJESTELMÄÄ NÖYRISTELEVISTÄ PUOLUEISTA KUTEN PERUSSUOMALAISET JA HEIDÄN EPÄISÄNMAALLISESTA ASENTEESTAAN, MIKÄ LOUKKAA JA HÄPÄISEE KAIKKIA TÄMÄN KANSAN RAKENTAMISEKSI SUUREN PANOKSENSA ANTANEITA, KUTEN KANSAMME VAPAAKSI TAISTELLEITA VETERAANEJA , SUURPERHEITÄ KASVATTANEITA KANSAMME ÄITEJÄ JA PITKÄN JA RASKAAN PÄIVÄTYÖN TEHNEITÄ TYÖLÄISIÄ näkyville paikoille ehdokkaiksi sivareita,homoseksuaaleja ja jopa ulkomaalaisia!”

Tekstihän argumentoi varsin aukottomasti, miten kaikki, jotka eivät ole vähintään tappaneet muslimia sekä paria ryssää, eivät voi missään nimessä toimia politiikassa. Nähtävästi SKS-puolue on löytänyt ihmisen ja ihmisryhmien Aristoteleen teoreettiset telokset, näin ollen siis homot, ulkomaalaiset ja sivarit eivät yksinkertaisesti pitäisi elää elämää jossa he vaikuttavat politiikassa.

SYKSYN 2008 KUNTAVAALEISSA TULEMME NÄKEMÄÄN, KUINKA KANSA NOUSEE PARHAAT TAISTELIJAT KÄRJESSÄÄN JA ELINTASOPAKOLAISTEN JA MUIDEN SOSIAALISAALISTAJIEN SEKÄ ISÄNMAANPETTUREIDEN ON AIKA KOHDATA KANSAN PUHUTTELU JA TÄTEN HUOMATA YHTENÄISEN KANSAN LAHJOMATTOMAN TAHDON TOTEUTUMINEN Vaaliuurnilla – isänmaamme uhrialttareilla!”

Siis tämähän on kielellisesti varsin lahjakasta ja hauskaa tekstiä.

Perussuomalaisten kylähullujen ÄÄNESTÄMINEN VOI ANTAA HETKELLISESTI TYYDYTYKSEN VIHALLESI SINUA MOUKAROINUTTA YHTEISKUNTAA KOHTAAN, MUTTA VAKAVAAN JA PITKÄJÄNNITTEISEEN POLITIIKANTEKOON NÄISTÄ PELLEILIJÖISTÄ EI VALITETTAVASTI OLE!”

Voisin jopa laittaa tähän nauravan hymiön. Eihän tätä pysty edes analysoimaan, ehkäpä sivarin aivoni eivät kykene tulkitsemaan näin älykästä tekstiä. Sen käsityksen kuitenkin olen saanut, että kylähullut Perussuomalaiset eivät ole suostuneet vaaliliittoon SKS-puolueen kanssa, joten nämä militaristiset paskanaamat haukkuvat heitä minkä kerkeävät.

Veteraanien veri huutaa hautakumpujen alta kehottaen meitä viimeiseen ponnistukseen! YKSIKÄÄN UHRI, JOKA ANNETAAN RAKKAAN SINIVALKOISEN ISÄNMAAMME PUOLESTA EI VARMASTI VOI OLLA TURHA. MUISTAKAAMME SE!”

Jos en olisi varma näiden rasististen populistien idioottimaisuudesta ja älyttömyydestä, voisin olla jopa peloissani tämäntapaisen fundamentalismin edessä. Nyt vain naurattaa.

Äärioikeistolaiset puolueet ovat nähtävästi saamassa isonevaa kannatusta ympäri Eurooppaa ja se on hyvin huolestuttava ilmiö älykkäiden kansanedustajien määrän kannalta katsottuna, mutta asiaa kannattaa katsoa toisesta näkökulmasta. Nämä TIKKUKIRJAIN-sankarit saavat aina idiootinkin tuntemaan olonsa hyväksi. Ehdotankin että jokaisen itseään kunnioittavan yhteiskunnan tulisi omaksua yksi tämäntapainen puolue poliittiseen kenttäänsä, ihan vain nostattamaan normaalien kansalaisten itsetuntoa. Vähän tyhmempikin kansalainen saa tuntea itsensä älykkäältä näiden valopallojen vieressä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.